Kanttarelli yllättää

Viime ”plokissa” keskityin oikuttelevaan huhtasieni-prinsessaan. Sarja hienohelmoista saapi nyt jatkoa: vuorossa on metsän kuningatar, keltaisella kruunulla varusteltu kantarelli.

Lähde:Flickr

Lähde:Flickr

Kantarellin eli keltavahveron tunnistaa helposti väristä ja suppilomaisesta muodosta, joten aloittelijakaan ei voi erehtyä. Vähän niin kuin liukkaat kelit syksyllä, niin kantarellikin voi yllättää. Elo-syyskuussa kannattaa Rokuan tienoilla ottaa aina metsään mukaan jonninlainen astia tai kori. Kerta jos toinenkin on nimittäin kannettu yllättäen löytyneitä sieniä kotiin hatussa ja paidanhelmassa, hyvä ettei kalsareissa. Äärimmäisessä hätätilanteessa käy myös muovipussi. Jos osaisin, niin alleviivaisin tästä kirjoituksesta sanan äärimmäisessä. Muovipussi on sieni-ihmisten keskuudessa kirosana ja useimpien sienten surma. Kantarellit ei ole pussista moksiskaan, kunhan et niitä siellä tunteja haudo.

Kun ensimmäiset koivunlehdet alkaa tipahdella puusta, voipi kantarellin huomaaminen lehtien seasta olla haasteellista. Joten silimä tarkkana!

Sienimies ei petoja kavahda

Etelän miehet ja naiset pääsevät saalistamaan kultaisia kaunokaisia jo heinäkuussa, ja etelässä saaliit ovat runsaita, toki kesästä riippuen. Ihanhan se pikkusen pukkaa kateutta, mutta löytyy niitä täältäkin, ja jopa pohjoisempaa. Sienimies on kuullut, että jopa Saariselältä on kantarelleja löydetty.

Tässä Rokuan korkeudella elo-syyskuu on otollisinta aikaa metsästellä. Kannattaa suosiolla suunnistaa Rokuan itäpuolen vaaroille ja Oulujärven saariin, joissa on parempi kasvuympäristö. Itärajan suunnalla tosin on tunnetusti paljon karhuja ja susia, joten voipi ne maastot jättää tonkimattakin… Sienimies voi rohkeana käydä sitten tutkimassa paikat. Kerron kyllä jos selvisin, mutta jos ei plokiin päivitystä kuulu, niin se oli sitten miehen menoa.

Nautittava heti tavattaessa

Rokuan seudulla kantarelleja löytyy harvoin säilöttäväksi asti. Suosittelen valmistamaan herkun tuoreeltaan, sillä tämä sieni ei pakastamalla parane. Otappa kuule pannu ja vähän voita ja suolaa retkelle mukaan, paista paikan päällä nuotiolla, ja tee muu seurue kateelliseksi! Jos on liian työlästä, niin jääkaapissa kantarellit säilyy hyvin pari–kolme päivää, jos niitä ei sitä ennen syödä. Kantarelli onkin varsinaista pikaruokaa. Siitä saapi nopsasti hyvän kastikkeen tai lisäkkeen kalalle, lihalle tai kasviksille.

Rokua health & spa:n ravintolassa kantarelleja tavataan piilotella metsäsieniruokiin. Sesonkiaikaan ja hyvänä sienivuonna niitä voi olla tarjolla muutoinkin. Kannattaapi siis tiedustella ja piipahtaa paikan päälle, kunhan ravintola rempan jälkeen avaa ovensa jälleen elokuussa.

Sienimies suosittelee:

Yksinkertainen kantarellipasta
Rokua á la carte: Metsästäjän leipä

Avainsanat: ,
Kategoria: Blogi
22 Hei

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>