Kilpavarustelua tulevaan sienikauteen

Kevät näyttää koittavan ennemmin kuin Sienimieskään arvasi, mutta vielä on aikaa valmistautua tulevaan sienikauteen. Tässä ”plokissa” kertoilen vähän sienestäjän varusteista, ja lopuksi hyödynnetään ne loputkin sieninyssykät elikkäs ”nöttöset” pakastimen pohjalta.

Tärkeintä varustelussa on satsata mukaviin kenkiin. Kumikengät tai muut vedenpitävät kengät on oikein hyvät. Sienimies itse luottaa kumppareihin. Sitä kun lähtee kevätkeleillä ensimmäistä kertaa korvasieniä etsimään, niin on se harmi jos uusilla goretexeillä uppoaa johonkin vellimonttuun.

sienikeitto

Tarpeeksi lämmintä päälle myös, mutta ei nyt ihan turkishaalaria kannata pistää. Kerrospukeutumisesta paljon puhutaan, eli sellaista suosien. Liikkuessa tulee lämmin, mutta sitten kun pysähtyy voipi vilu yllättää. Ja lakki päähän arvaamattomilla kevätkeleillä!

Maalikaupan kautta

Tärkeimmät välineet ovat hyvä sieniveitsi ja sienikori. Koriksi ei ole olemassa standardimallia, mutta kannattaa valkata sellanen laakea ja leveä, ettei siihen pakkaa liikaa sieniä päällekkäin – menee muuten pohjimmaiset linttaan. Laakeaan koriin voi myös näppärästi tehdä väliseiniä sammalella, oksilla tai sanomalehdillä. Sitten voipi samaan koriin kerätä kesemmällä monia lajeja ilman että ne sekoittuu.

Sienet on hyvä harjata heti kerätessä puhtaaksi roskista. Siihenpä on paras melkein hakea maalikaupasta pensseli, jonka ripustaa narulla kiinni taskuun, niin eipä häviä mettään. Jos oikein haluaa hifistellä, niin ostaa setin pensseleitä ja tuunaa niistä sopivia eri sienille, leveämpää leveälakkisille ja pienempää, pyöreämpää korvasienen koloille. Oikein kätevä askartelee kaksipäisen harjan!

Täydellistä sieniveistä Sienimies ei ole vielä tähän päivään mennessä löytänyt. Yleensä ne on joko liian paksuja, lyhyitä tai tylsiä. Parhaaksi on osoittautunut keittiökaupan laadukas juuresveitsi, joka on terävä ja terä on tarpeeksi pitkä, jotta sillä saa helposti poikki leveänkin sienen jalan.

Ja sitten kirjastoon tai kirjakauppaan, jotka on sienikirjoja pullollaan! Nyt on hyvä aika opiskella tunnistamaan eri lajeja ja niiden näköislajeja, jotta erottaa metsässä ”juuri ne oikeat”. Nykyäänhän oppaita on saatavana myös mobiiliversioina.

Nöttösistä eroon ja uusi kausi voi alkaa

Reseptipuolella Sienimies suosittelee kurkkaamaan pakastimeen, jonne on saattanut jäädä edelliskesän sienireissulta epämääräisiä ”nöttösiä”.  Nöttösillä voi kruunata sosekeiton, jonka voi valmistaa haluamistaan vihanneksista ja juureksista tai keväämmällä vaikka nokkosista. Jos ei muista mitä nöttöset sisältää, niin eipä haittaa: keiton kruunuksi käyvät yhtä hyvin rouskut, haperot, tatit kuin suppilovahverotkin.

Sienimies suosittelee:
Sienimiehen nöttöskeitto
Rokua à la carte, savuporo-herkkutattikeitto

Avainsanat: , , , , ,
Kategoria: Blogi
14 Maa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>